Andropaussi – miesten menopaussi?

Testosteronipitoisuus alkaa hiipua noin prosentin vuodessa miehen täytettyä 40 vuotta. Pienellä osalla ikääntyvistä miehistä alentunut testosteronitaso aiheuttaa elämänlaatua haittaavia oireita. Oireita voidaan lievittää testosteronikorvaushoidolla, mutta usein pelkkä painonpudotus auttaa.

Testosteronitasojen iän tuomaa laskua voi hidastaa

  • Terveillä elämäntavoilla, joihin kuuluu säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio.
  • Painonhallinnalla. Erityisesti vyötärölihavuus pahentaa testosteronitason laskua.
  • Kohtuullisella alkoholin käytöllä. Runsas alkoholin käyttö laskee testosteronitasoja.
  • Lopettamalla tupakointi.
  • Stressinhallinnalla. Stressiin liittyy hormonaalisia muutoksia, jotka voivat vaikuttaa testosteronitasoon.

Kiveksissä olevien ns. Leydigin solujen tuottama testosteroni liitetään seksuaalisiin toimintoihin sekä lihasmassaan, mutta myös niin sanottuihin sekundaarisiin miehisiin ominaisuuksiin, kuten parrankasvuun. Testosteronipitoisuus alkaa hiipua noin prosentin vuodessa miehen täytettyä 40 vuotta. Miehillä testosteronin tuotanto heikkenee hiljalleen Leydigin solujen määrän ja verenkierron vähentyessä. Elimistö sopeutuu heikentyneeseen testosteronitasoon eikä oireita välttämättä esiinny ollenkaan, tai niiden ilmaantumista ei havaitse.

Alentuneita tasoja todetaan noin 10 %:lla alle 60-vuotiaista miehistä ja 20 %:lla yli 60-vuotiaista. Selkeintä lasku on 60‒69-vuotiaiden miesten ryhmässä, ja muutoksen seurauksena 70-vuotiaalla miehellä hormonipitoisuus voi olla jopa 40 % alhaisempi kuin nuorella miehellä.

Pienellä osalla ikääntyvistä miehistä alentunut testosteronitaso aiheuttaa elämänlaatua haittaavia oireita. Tästä hormonaalisesta muutoksesta käytetään termiä andropaussi, vaikka osa tutkijoista haluaisi laittaa koko termin romukoppaan.

Naisilla vaihdevuodet eli menopaussi on selkeämpi ja lyhyemmässä ajassa tapahtuva ikääntymiseen liittyvä hormonaalinen muutos tyypillisine oireineen. Miehillä ei ole selkeää naisten menopaussiin verrattavaa vaihetta.

Liikkumattomuus lisää ongelmia

Osalla miehistä ilmenee iän myötä epämääräisiä oireita, kuten väsymystä, unettomuutta, hikoilua ja lihaskipuja ilman, että kyseessä olisi varsinainen testosteronivaje. Oireet voivat olla seurausta normaalista ikääntymisestä.  Oireet voivat kuitenkin liittyä vanhenemisen mukanaan tuomien muiden sairauksien oireisiin, tai ne voidaan tulkita virheellisesti myös masennukseksi.

Poikkeavien oireiden syyt on kuitenkin hyvä selvittää. Matala testosteronitaso ei myöskään välttämättä itsessään aiheuta erektiohäiriöitä, vaan erektiohäiriöiden taustalta löytyy usein muita syitä.

Liikkumattomuus ja erityisesti miehille tyypillinen vyötärölihavuus laskevat testosteronitasoa. Vyötärölihavuudessa suuri osa liikarasvasta kertyy vatsaontelon sisään suolten ja sisäelinten väliin sekä maksaan. Tämä ns. viskeraalinen rasva on metabolisesti aktiivista, minkä seurauksena testosteronia muuttuu estrogeeniksi, ja estrogeeni puolestaan estää testosteronin tuotantoa. Lihavuus vähentää myös sukupuolihormoneja sitovan proteiinin pitoisuutta verenkierrossa, joten siihen sitoutuneen testosteronin kokonaispitoisuus myös pienenee.

Matalat testosteronitasot voivat liittyä myös kroonisiin sairauksiin, kuten diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan, mutta myös kilpirauhasen liikatoimintaan. Myös eräiden lääkkeiden, kuten opioidi-tyyppisten kipulääkkeiden käyttöön liittyy pienentynyt kivesten tuottaman testosteronin määrä.

Liikkumattomuus ja miehille tyypillinen vyötärölihavuus laskevat testosteronitasoa. Usein painonpudotus normalisoi alentuneen hormonitason.

Apua painonpudotuksesta ja lääkkeistä

Ikääntyvällä miehellä alentunut testosteronitaso voi aiheuttaa todellisia hoidettavia oireita, vaikka on ilmeistä, että ilmiön todellisesta esiintyvyydestä on annettu liian synkkä kuva. Miehet hakeutuvat vastaanotolle joko omatoimisesti tai puolisonsa ohjaamina seksuaalisen haluttomuuden, alakulon ja muiden epämääräisten oireiden perusteella. Usein myöhemmin kuin aikaisemmin.

Oireiden ja testosteronitason yhteys selvitetään vastaanotolla oirekyselyn, testosteronitason mittausten (vähintään kaksi mittausta) sekä kliinisen tutkimuksen perusteella. Jos oireiden ja alentuneen testosteronitason välillä todetaan syy-yhteys, eikä ehdottomia vasta-aiheita lääkehoidolle ole, korvaushoito voidaan aloittaa tavallisimmin testosteronivoiteella tai pistoksina lihakseen. Jos alentuneeseen testosteronitasoon liittyy merkittävä ylipaino, ensisijainen hoito on kuitenkin painonpudotus. Tämä saattaa normalisoida alentuneen hormonitason.

Testosteronikorvaushoito vaikuttaa yleistä elämänlaatua ja mielialaa kohottavasti, lisää seksuaalista halukkuutta sekä kognitiivista kyvykkyyttä ja jopa muistia. Korvaushoito vaikuttaa myös kehonkoostumukseen lisäämällä lihasmassaa ja luuntiheyttä sekä vähentämällä rasvan osuutta kehonpainosta.

Lue Timo Haikaraisen vinkit testosteronitason nostoon painonpudotuksen ja liikunnan avulla.

Teksti: Jarmo Karpakka
Kuvat: Bjarke Strøm, Jiri Halttunen

Kirjoittaja: Jarmo Karpakka

Jarmo Karpakka on liikuntalääketieteen erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja dosentti. Hän jäi eläkkeelle kesällä 2020 tehtyään lähes 30 vuotta kestäneen uran yksityisen ja julkisen terveydenhuollon johtotehtävissä. Via Uomo – Miehen tie oli Jarmon seitsemän viikon mittainen, elo-lokakuussa 2020 suoritettu kävelytempaus Jäämereltä Itämerelle, jolla hän halusi herätellä etenkin yli 50-vuotiaita miehiä pitämään huolta terveydestään: liikkumaan, syömään ja nukkumaan hyvin.

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö