Näin selviät loppuvuoden kolmesta pahimmasta terveyshaasteesta

Loppuvuosi tuo usein haasteita aktiivisempaa elämää aloittavalle. Pimeä aika tuo haasteita hyvinvoinnille ja lähestyvä vuodenvaihde voi kannustaa sohvalle aikana, jolloin aktiivisuutta tarvittaisiin eniten. Onneksi nämä haasteet voi kampittaa!

Eläkeikä voi olla aktiivinen kolmas ikä

Eläkkeelle siirtyminen on suuri elämänmuutos, joka sisältää mahdollisuuksia ja uhkia. Eläköitymiseen voi reagoida kokemalla pääsevänsä eläkkeelle tai joutuvansa eläkkeelle. Eläköitymiseen on usein ladattu paljon sitku-suunnitelmia ja toiveita. Tähän elämänmuutokseen onkin syytä valmistautua hyvissä ajoin niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.

Poista passiivisuutta arjestasi ja paranna terveyttä! Yllättävän pieni määrä liikettä tuo hyötyjä!

50-luvulla Lontoon bussikuskeja ja bussien rahastajia tutkittaessa huomattiin todella mielenkiintoinen asia: Runsaasti seisovilla ja bussissa liikkuvilla rahastajilla esiintyi huomattavasti vähemmän sydänsairauksia kuin istuvilla kuljettajilla. Myöhemmin tutkijat ovat havainneet, että yllättävän pienet muutokset aktiivisuudessa suojaavat terveysriskeiltä.

Uutta tietoa aamuliikunnan hyödyistä: Voi auttaa terveystapojen muodostamisessa ja painonhallinnassa!

Aamuharjoittelua on yleensä mainostettu ihmisille parhaana tapana polttaa rasvaa treenin aikana. Siinä se ei ole täysin ylivertainen. Sen sijaan aamuliikunta näyttää tuoreen tutkimustiedon mukaan tarjoavan paljon arvokkaampia hyötyjä terveellisemmästä tulevaisuudesta haaveilevalle!

Oletko sohvaperuna vai sähköjänis? Puolet on kiinni geeneistä!

Kuluuko suurin osa päivästäsi istuen, vai onko sinun vaikea pysyä paikallasi? Usein passiivisempia ihmisiä syytetään laiskuudesta, mutta kyse ei ole pelkästään opituista tavoista. Paras puoli on kuitenkin se, että olivatpa aktiivisuusgeenisi millaiset tahansa, voit myös itse vaikuttaa asiaan tehokkaasti.

Tärkein seksuaalinen elin on korvien välissä

Suurten ikäluokkien miehet elävät vanhemmiksi ja pysyvät terveempänä pitempään kuin isänsä. Terveiden elinvuosien odote on heillä edelleen kasvussa. Vaikka ikääntyvän miehen seksuaalinen toimintakyky heikkenee pikkuhiljaa vuosien myötä, seksuaalinen halu säilyy pitkään. Ikääntymisen vaikutus seksuaalisuuteen onkin hyvin yksilöllistä.

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö