Näin asetat motivoivan aktiivisuustavoitteen
Jo muutamalla helpolla konstilla laadit tavoitteet, jotka lisäävät motivaatiotasi ja auttavat sinua saavuttamaan haluamasi!
Jo muutamalla helpolla konstilla laadit tavoitteet, jotka lisäävät motivaatiotasi ja auttavat sinua saavuttamaan haluamasi!
Harjoittelu tai fyysisen aktiivisuuden lisääminen kotioloissa ei ole aina helppoa. Kotia kun ei aina liitetä näihin asioihin, vaan lepoon. Mutta ei hätää, yksinkertaiset kikat auttavat tutkitusti lisäämään liikettä myös kotioloissa!
Sisällä kalvaa usein epäilys omista kyvyistä ja rahkeista tehdä muutos – myös raavailla miehillä.
Vaikka monien sairauksien takana ovat myös perinnölliset tekijät, on elintavoilla suuri merkitys terveenä säilymiseen ja jo puhjenneiden sairauksien hoitoon.
Erektiohäiriöt ovat yleisin miehen seksuaaliterveyteen liittyvä ongelma. Siitä kärsii jopa yli puolet 40–70-vuotiaista miehistä.
Metabolisella oireyhtymällä tarkoitetaan aineenvaihduntaan liittyviä häiriöitä, joita samalla henkilöllä on useampia yhtä aikaa. Metabolinen oireyhtymä on varsin yleinen, sillä se on yli kolmasosalla aikuisista suomalaisista miehistä.
Jo noin 300 000 suomalaista sairastaa tyypin 2 diabetesta eli aikuistyypin diabetesta. Lisäksi arvioidaan, että noin 150 000 sairastaa diabetesta tietämättään. Diabetes on usein alkuun oireeton, ja se kehittyy hitaasti jopa vuosien kuluessa.
Onnistu askel kerrallaan painonpudotuksessa.