Levollinen yöuni pesee aivot ‒ kirjaimellisesti

Riittävä uni on määrällisesti ja laadullisesti tärkeää ihan jokaiselle. Palaudumme unen aikana, ja nukkuessa aivot konkreettisesti puhdistuvat sinne kertyneistä kuona-aineista. Unentarve on yksilöllistä ja saattaa jonkin verran laskea iän myötä, mutta ikääntyväkin mies tarvitsee keskimäärin 7‒8 tuntia levollista unta joka yö.

Tehosta kehittymistäsi urheilijoiden parhailla unikonsteilla

Mietiskeletkö parhaita palautumisjuomia tai lihashuollon uusimpia niksejä? Vaikka yksittäiset palautumiskikat saattavat olla hyödyllisiä, parhaan potkun palautumisellesi saattaa tarjota mahdollisimman hyvä uni. Myös huippu-urheilijat ovat havainneet tämän. Näin hyödynnät heidän arjessaan toimivia kikkoja ja palaudut paremmin paitsi treeneistä myös arjen haasteista!

Joutuiko lanttu koville päivän aikana? Näin se vaikuttaa treenitehoosi illan treenissä

Kiire töissä kiristi kuin vanne pään ympärillä ja savu nousee korvista. Suuntaat töistä suoraan kuntosalille tai lenkkipolulle. Vaikka jalat ja yläkroppa ovat usein huilineet koko päivän, kuupan kuormitus voi rokottaa treeniä ja kampittaa kehitystäsi.

Yö on palautumisen aikaa – näin hyödynnät sen tehokkaasti!

Moni miettii kuumeisesti konsteja parempaan palautumiseen ja kehittymiseen treenissä. Usein ostoslistalta löytyy palautumisjuomajauhetta ynnä muita urheiluravinteita. Myös hieronta, venyttely ja muut lihashuollon konstit ovat usein käytössä. Näillä kaikilla konsteilla on paikkansa, mutta niitä viilaillessa usein unohtuu kenties kaikkein tehokkain palautumisen edistäjä: hyvä yöuni.

Lyhyt luontokävely lounastauolla parantaa unen laatua

Kiire ahdistaa, pumppu hakkaa ja otsasuoni tuntuu pullistuvan päästä. Tällainen tilanne iskee yllättävän usein päälle nykypäivän hektisessä arjessa. Päivän stressi ja kiire saattavat lisäksi vaikuttaa unen laatuun, jolloin palautuminen rankasta päivästä heikkenee edelleen. Tätä kierrettä voi kampittaa rauhallisella luontoliikunnalla.

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö