Poista passiivisuutta arjestasi ja paranna terveyttä! Yllättävän pieni määrä liikettä tuo hyötyjä!

50-luvulla Lontoon bussikuskeja ja bussien rahastajia tutkittaessa huomattiin todella mielenkiintoinen asia: Runsaasti seisovilla ja bussissa liikkuvilla rahastajilla esiintyi huomattavasti vähemmän sydänsairauksia kuin istuvilla kuljettajilla. Myöhemmin tutkijat ovat havainneet, että yllättävän pienet muutokset aktiivisuudessa suojaavat terveysriskeiltä.

Keskivartalolihavuus altistaa metaboliselle oireyhtymälle

Metabolisella oireyhtymällä tarkoitetaan tilaa, jossa henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa. Oireyhtymän kriteereitä ovat vyötärölihavuus, kohonneet veren triglyseridiarvot, alhainen hyvän HDL-kolesterolin pitoisuus, kohonnut verenpaine sekä kohonneet verensokeriarvot. Kolmen kriteerin täyttyessä tilaa kutsutaan metaboliseksi oireyhtymäksi. 

Elintavat vaikuttavat riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin

Yleisimpiä sydän- ja verisuonitauteja ovat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt. Vaikka kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on vähentynyt huomattavasti 70-luvulta lähtien, ne aiheuttavat edelleen vajaan puolet työikäisten kuolemista Suomessa.

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö