Diabetes on yksi nopeimmin yleistyvistä sairauksista Suomessa

Jo noin 300 000 suomalaista sairastaa tyypin 2 diabetesta eli aikuistyypin diabetesta. Lisäksi arvioidaan, että noin 150 000 sairastaa diabetesta tietämättään. Diabetes on usein alkuun oireeton, ja se kehittyy hitaasti jopa vuosien kuluessa.

Tyypin 2 diabeteksessa haima tuottaa insuliinia, mutta sitä ei ole riittävästi tai sen vaikutus on heikko. Se tarkoittaa, että insuliinin säätelemä sokerin eli glukoosin siirtyminen verestä soluihin on häiriintynyt. Jotta sokeri siirtyisi soluihin, haima joutuu tuottamaan insuliinia tavallista enemmän. Ajan mittaan haiman insuliinia valmistavat solut väsyvät, jolloin verensokeri nousee ja diabetes puhkeaa. Insuliinin tuotanto heikkenee edelleen vuosien kuluessa.

Diabetes on usein alkuun oireeton, ja se kehittyy hitaasti. Mahdollisia oireita voivat olla esimerkiksi väsymys erityisesti aterioiden jälkeen, ärtyneisyys, jalkojen säryt, lihaskouristelut sekä uupumus, johon nukkuminen ei auta. Lisäksi voi esiintyä herkkyyttä erilaisille tulehduksille. Kun veren sokeripitoisuus nousee enemmän, seurauksena on virtsanerityksen lisääntyminen ja janon tunne. Diabetes todetaan usein sattumalta muiden verikokeiden yhteydessä tai esimerkiksi valtimosairauden puhjettua.

Noin kolmasosalla suomalaisista on perinnöllinen taipumus tyypin 2 diabetekseen. Riski sairastua on 40 prosenttia, jos toisella vanhemmista on tyypin 2 diabetes. Riski on 70 prosenttia, jos sairaus on molemmilla vanhemmilla. Pelkkä perinnöllinen taipumus johtaa harvoin sairastumiseen, jos säilyy normaalipainoisena ja liikunnallisena. Taipumus muuttuu usein diabetekseksi, jos paino nousee, ja etenkin jos painoa kertyy keskivartaloon. Myös vähäinen liikunta lisää diabeteksen riskiä.

Miten ehkäistä ja hoitaa?

Tyypin 2 diabetesta voidaan erittäin tehokkaasti ehkäistä kiinnittämällä huomiota elintapoihin. Keinoina ovat säännöllinen liikunta, terveellinen ruokavalio, painonhallinta ja tupakoimattomuus. Normaalipainon säilyttäminen voi lykätä diabeteksen puhkeamista useita kymmeniä vuosia.

”Normaalipainon säilyttäminen voi lykätä diabeteksen puhkeamista useita kymmeniä vuosia.”

Diabetesliiton verkkosivuilla voi selvittää testin avulla oman riskinsä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Testi on osoitteessa: https://www.diabetes.fi/terveydeksi/diabeteksen_ehkaisy/riskitesti.

Säännöllinen liikunta on yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä diabetesta.

 

Teksti: Terhi Kannisto / Luminar Solar
Kuvat: Studio Juha Sorri ja Jiri Halttunen

Lähteet: Terveyskirjasto Duodecim, Diabetesliitto

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö