- Eturauhasen liikakasvun estämiseen ei ole kotikonsteja eikä luontaislääkkeillä ole osoitettu tehoa.
- Suurentuneen eturauhasen tulehtuminen tai kylmettyminen saattaa pahentaa oireita.
- Runsas alkoholinkäyttö saattaa pahentaa oireita äkillisesti.
- Kekkosen ohjeen mukaan ”käy pissalla, aina kun voit” ja huolehdi, että rakko tyhjenee kunnolla.
- Vältä illalla runsasta juomista ennen nukkumaanmenoa, erityisesti kofeiinipitoisia juomia ja alkoholia.
- Jos virtsaamisoireet haittaavat toimintakykyä tai elämänlaatua, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
Eturauhanen on kastanjan kokoinen noin 20 grammaa painava rauhanen virtsarakon alapuolella ja peräsuolen edessä. Virtsaputki kulkee eturauhasen läpi. Eturauhasen pinnalla kulkee hermoja, jotka säätelevät erektiota. Eturauhasen yläpuolella olevat rakkularauhaset tuottavat noin 60 % siemennesteen nestemäisestä osasta. Rakkularauhasten tuottama neste on emäksistä. Siten myös siemenneste on emäksistä, mikä auttaa siittiöiden selviytymistä emättimen happamassa ympäristössä.
Eturauhasen koossa alkaa tapahtua hidasta hyvänlaatuista kasvua viidenkymmenen vuoden iästä alkaen. Liikakasvu lisääntyy iän myötä. Suurentunut eturauhanen saattaa painaa 50‒100 grammaa eli se saattaa olla jopa viisinkertainen normaaliin verrattuna.
Liikunnalla ja ruokavaliolla on merkitystä

Liikakasvun syytä ei tarkkaan tunneta, mutta perintötekijöillä saattaa olla merkitystä. Lisäksi liikakasvun riskitekijöitä ovat lihavuus (vatsaontelon rasva), diabetes, tupakointi, korkea verenpaine, krooninen eturauhastulehdus ja vähäinen liikunta. Myös ruokavalio, jossa on runsaasti punaista lihaa, puhdistettua viljaa ja sokeria, näyttäisi edistävän eturauhasen kasvua. Liikakasvua on todettavissa jopa 80 %:lla yli 60-vuotiaista miehistä, mutta vain 40 %:lla on siitä johtuvia virtsaamisoireita.
Osa miehistä voi olla oireettomia tai lieväoireisia. Mikäli suurentunut eturauhanen ahtauttaa virtsaputkea, siitä voi aiheutua kerääntymis- tai tyhjennysoireita. Tyypilliset kerääntymisoireet ovat tiheä virtsaamistarve, yövirtsaaminen, virtsapakko ja virtsankarkailu.
Tyhjennysoireet puolestaan ovat virtsantulon viipyminen, heikentynyt virtsasuihku ja virtsauksen keskeytyminen, ponnistelun tarve virtsatessa, vajaan tyhjentymisen tunne ja viime kädessä jopa virtsaumpi.
Hyvänlaatuisen liikakasvun luonnollinen kulku vaihtelee ja oireet vaihtelevat jaksoittain. Vuosien mittaan oireilla on taipumus lisääntyä. Hyvänlaatuinenkin eturauhasen liikakasvu vaatii seurannan, koska osa näistä saattaa johtaa eturauhassyöpään.
Lievistäkin oireista lääkäriin
Kuusikymppisille on tyypillistä ja normaalia nousta kertaalleen yössä pissalle. Jos virtsaamistarve on jatkuvasti tiheämpää, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Ikääntyvän miehen on lievissäkin eturauhasen oireissa hyvä käydä lääkärin luona terveystarkastuksessa, jolloin eturauhanen tunnustellaan sekä tehdään tarvittavia lisätutkimuksia.
Vaikka PSA-mittaukseen liittyy omia haasteita, PSA-arvo on hyvä mitata kertaalleen nuorempana perusarvoksi, vaikka suurempia oireita ei olisikaan. PSA-arvon seulonta 55‒69-vuotiailla miehillä on nykykäsityksen mukaan perusteltua.
Lieväoireisten osalta riittää pelkkä seuranta. Mikäli oireet heikentävät toimintakykyä tai elämänlaatua, vaihtoehtoina ovat joko lääkehoito tai kirurginen hoito. Useimmiten riittää lääkehoito, jota on kahta eri pääkategoriaa: lääkehoidolla voidaan lievittää oireita ja vaikuttaa virtsasuihkuun tai vaikuttaa liikakasvun luonnolliseen kulkuun.
Oireiden helpottamiseksi voidaan käyttää päivittäin otettavaa matalaa annosta tadalafiilia, pitkävaikutteista erektiolääkettä. Käytettäessä liikakasvun luonnolliseen kulkuun vaikuttavia lääkkeitä, on syytä tiedostaa, että osalla miehistä niihin liittyy seksuaalitoimintoihin vaikuttavia sivuvaikutuksia. Mikäli sivuvaikutuksia esiintyy, on niistä hyvä keskustella lääkärin kanssa. Jos päädytään kirurgiseen hoitoon, käytettävissä on tapauskohtaisesti erilaisia hoitovaihtoehtoja.
Lue Jarmo Karpakan artikkeli eturauhassyövästä ja sen ennaltaehkäisystä.
Teksti: Jarmo Karpakka
Kuvat: Bjarke Strøm, Jiri Halttunen