Jaksaminen ja painonhallinta

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin mukaan painonhallinnassa on erittäin tärkeää huomioida myös jaksamista syövät tekijät, kuten stressi ja ahdistuneisuus.

Jaksaminen on mielestäni painonhallinnan TÄRKEIN asia. Tutkimusnäytöstä tällaista priorisointia on mahdoton tehdä, mutta sielläkin nähdään kuinka monenlaiset jaksamista syövät tekijät vaikeuttavat ihmisten painonhallintaa. Jo aiemmin kirjoittelin unen merkityksestä  painonhallinnassa, mutta moni muukin tekijä tietysti vaikuttaa: elämän kriisit lisäävät lihomisen todennäköisyyttä, työn koettu stressi lihottaa monia sekä ahdistus tai muut mielialaongelmat lisäävät myös lihomisen todennäköisyyttä.

Stressi muuttaa elintapoja

Jaksamisen ja painonhallinnan välinen yhteys vaikuttaa kuitenkin olevan U:n muotoinen tarkoittaen, että jaksamisen vaikeudet näyttävät siirtävän painoa pois normaalista – joitakin se laihduttaa ja joitakin lihottaa. Tietysti syy on pitkälti se, että stressi muuttaa elintapoja melkeinpä väkisin ja esimerkiksi stressi saa toiset syömään enemmän ja toiset vähemmän.

Vaikkei stressi kaikille painonhallinnan ongelmia tuotakaan, niin jos liikapainoa on päässyt kertymään ja arjessa on runsaasti väsymystä, on luontevaa tehdä tulkinta, että kyseisellä henkilöllä stressi on merkittävä painonhallinnan vaikeuttaja ja sitä tulee vähentää. Käytännön työssä törmään kuitenkin jatkuvasti siihen kuinka laihtumisen ja painonhallinnan eteen ollaan valmiita tekemään paljonkin töitä, mutta jaksamiseen ei hevillä tartuta – ainakaan ajoissa. On ihan arkista työtäni nähdä kuinka väsyneellä miehellä ei ole oikein mahdollisuuttakaan laihtua – ainakaan pysyvästi. Ja toisinpäin, kun omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin satsataan niin painollekin voi tapahtua ihmeitä.

Laihdutusajattelu keskittyy liikaa itsekuriin ja liikunnan lisäämiseen

Laihdutusajattelumme on auttamatta yhä liian fokusoitunut itsekuriin, syömisen vähentämiseen ja liikunnan lisäämiseen ja siihen törmää joka käänteessä. Tulee mieleen viime syksyltä television iso lihavuuskeskustelu A2-illassa, jossa olin mukana osana asiantuntijakattausta, joka yritti olla kokonaisvaltainen ja yritti korostaa painonhallinnan monia taustatekijöitä – jaksamistakin. Ns. vastapuolella oli eräs mainion oloinen mies kokemusasiantuntijana, jonka roolituksessa laihtuminen on yksinkertaista ja kyse vain motivaatiosta – mies taisi aika pitkälle omilla sanoillaankin todeta, että ”pitää olla vaan motivaatiota, sitten katsoin mitä söin ja aloin liikkumaan lisää”. Ainoa ongelma tässä tarinakuvauksessa oli, että mies kertoi historiaansa ja totesi olleensa elintapamuutoksien kannalta vähemmän kannustavassa parisuhteessa ja laihtuminenkin alkoi luistamaan vasta kun oli eronnut.

Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin, että jos kotona kiristää niin heti kannattaa erota, jotta voi laihtua. Mutta tämä tarina oli yksi esimerkki lukuisista, jossa laihtuminen ja painonhallinta alkavat luonnistumaan vasta, kun omaa jaksamista ja hyvinvointia muutetaan kunnolla – vastaanotolla näitä isojen muutoksien tuloksia näkee jatkuvasti. Joku vaihtaa kuluttavaa työpaikkaa, joku menee terapiaan, joku nostaa kissan pöydälle ahdistavassa sukulaistilanteessa ja joku alkaa toteuttamaan haaveitaan, vaikka mikään ei oikein tue sitä.

Aina pienet arkiset teotkaan eivät riitä

On hienoa, jos oma jaksaminen lisääntyy pienillä arkisilla teoilla: menemällä aiemmin sänkyyn, löytämällä kivoja harrasteita, tapaamalla enemmän kavereita, ottamalla omaa aikaa ja sen sellaisella tärkeällä asialla. Mutta joillakin painonhallinnan vaikeuden ja ongelman ratkaisun taustalla on paljon isompia ja vaikeampia muutostarpeita. Ne voivat olla todella kipeitä, vaikeita tai pelottavia asioita. Mutta jos oma hyvinvointi jatkuvasti kärsii niistä, jotain pitää muuttua. Siinä sivussa helposti sitten sulaa se painokin.

Tärkeitä kysymyksiä ovatkin: Jaksanko tehdä hyvin sen mitä haluan arjessani? Onko arkeni selviytymistä kohti viikonloppua? Pystynkö keskittymään asioihin? Olenko muiden mielestä jatkuvasti ärtyisä tai ylikierroksilla? Antavatko läheiset ihmissuhteet minulle enemmän kuin ottavat?

Jokaista välillä väsyttää, on hektisempiä elinvuosia ja elämään osuu kriisejä tai tiukkoja paikkoja. Mutta arjen normi vuodesta toiseen näiden tuntemusten ei pitäisi olla.

Teksti: Patrik Borg
Kuva: Jiri Halttunen

Kirjoittaja: Patrik Borg

Patrik antaa tämän sivuston käyttäjille vinkkejä fiksusta syömisestä. Hyvä syöminen ja rento painonhallinta ovat Patrikin pääteesejä. Syö, kun on nälkä. Nälkää ei voi voittaa. Patrik on lihavuus- ja ravitsemusasiantuntija. Hän pitää myös omaa Pöperöproffa-blogiaan http://patrikborg.blogspot.fi/

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö