Tutkimuksen mukaan 77% ihmisistä pitää uudenvuodenlupauksensa viikon ajan. Kahden vuoden kuluttua enää 19% on pysynyt lupauksessaan, 81% putoaa kelkasta. Mutta onneksi tutkijat ovat selvittäneet, mikä yhdistää lupauksessaan pysyneitä!
Näin voit hyödyntää uudenvuodenlupauksensa pitäneiden parhaat konstit ja pysyä poissa asioista, jotka yhdistivät lupauksestaan lipsuneita!
Itsekurilla ja palkitsemisella tuloksiin
Onnistujia yhdisti voimakkaimmin itsekontrolli ja palkitseminen. Jatkuvan ruoskimisen sijasta he palkitsivat itsensä onnistumisista säännöllisesti. Heillä oli myös parempi itsekuri, kyky kontrolloida itseään heikkoina hetkinä. Tällä sanalla on nykyään negatiivinen kaiku, mutta tiettyä henkistä lujuutta ja sen kehittämistä tarvitaan tapojen muuttamiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ehdotonta ”kyllä-ei” -asennetta, vaan tarvittaessa myös joustavuutta ja sen hyväksymistä, että kukaan ei ole täydellinen. Tämän osoittaa tutkimuksen seuraava mielenkiintoinen löydös.
Onnistujat repsahtivat keskimäärin 14 kertaa – niin käy myös sinulle, mutta se ei haittaa!
Tutkimuksessa selvitettiin myös repsahdusten määrää. Lupauksensa kahden vuoden ajan pitäneillä sattui matkan varrelle 14 merkittävää repsahdusta! Mutta miten he silti onnistuivat? He näkivät repsahduksen oppimispaikkana, viilasivat tarvittaessa suunnitelmaa ja jatkoivat matkaa! Kukaan ei ole täydellinen ja hyvin toimiva uusi tapa on myös joustava. Joskus tulee viikkoja, jolloin treeniä ei tule tehtyä ja välillä tulee syötyä epäterveellisemmin. Kyse on siitä, mitkä tavat vallitsevat arjessa.

Itsesyytökset ja toivotaan, toivotaan-asenne yhdistävät epäonnistujia
Treeni jäi taas välistä! Pulla ja pitsa hujahtivat suusta alas, vaikka ei pitänyt! Onpa minulla surkea itsekuri! Olen todellinen luuseri, kun en edes terveelliseen syömiseen pysty! Kuulostaako tutulta? Itsensä syyttäminen ja ruoskiminen sekä loputtomat ”kehitys loppuu tyytyväisyyteen”-mantrat yhdistivät tutkimuksen mukaan epäonnistujia! Joten pyri näistä itsesyytöksistä eroon!
Samoin heitä yhdisti ”toivotaan, toivotaan”-asenne. Eli he ajattelivat jonkin ongelman tai haastekohdan menevän itsestään ohi ajan kanssa. Jos vaikkapa liikuntapuolella on ongelmia, itsekseen ne harvoin ratkeavat. Asialle pitää siis tehdä jotain ratkaisukeskeisesti.
Havainnot edistymisestä innostavat
Jos uudenvuodenlupauksesi liittyy kaukaiseen kuntotavoitteeseen, kannattaa rinnalle ottaa välietappeja ja niin kutsuttuja prosessitavoitteita. Niistä saat havaintoja edistymisestäsi jatkuvasti. Aseta vaikkapa päivittäinen askeltavoite. Jokainen ekstrapätkä kävelyä tai raput hissin sijaan kartuttavat onnistumistiliäsi ja vievät kohti päätavoitettasi. Jos mielessä on pelkkä maraton kahden vuoden päästä, homma kosahtaa helpommin.
Näin hyödynnät tietoa + muutama lisävinkki
- Varmista, että sinulla on selvä suunnitelma ja tavoite. Niiden avulla tie kohti uutta tapaa on kirkas. Tiedät, mitä tavoittelet. Pelkkä ”alan liikkumaan enemmän” ei riitä.
- Pyri vähentämään stressiä. Stressi ja negatiiviset tunteet olivat tärkeitä syistä, jotka johtivat tapojen repsahduksiin tutkittavilla
- Jos ja kun repsahdus tulee, mieti ensin mitä voisit oppia siitä? Puhu sen jälkeen itsellesi kuin kaverillesi, joka kertoo sinulle repsahduksestaan. Et varmaakaan alkaisi mollata ja syytellä häntä?
- Jos törmäät haastekohtiin ja ongelmiin, etsi niihin aktiivisesti ratkaisua ja tee asioita eri tavalla. Jos vain toivot, että ongelma ratkeaa itsekseen, epäonnistumisen riski kasvaa.
Tee siis uudenvuodenlupauksesi ja pidä ne!
Teksti: Timo Haikarainen
Kuvat: Jiri Halttunen
Lähde: Norcross ym. 1989. The resolution solution: Longitudinal examination of New Year’s change attempts. Journal of Substance Abuse. vol 1. Issue 2. p. 127-134