Terveyshyötyjä jo pienillä muutoksilla elintapoihin

Vaikka monien sairauksien takana ovat myös perinnölliset tekijät, on elintavoilla suuri merkitys terveenä säilymiseen ja jo puhjenneiden sairauksien hoitoon.

Ei siis kannata lamaantua, vaikka suvussa esiintyisikin esimerkiksi tyypin 2 diabetesta tai sydän- ja verisuonitauteja, jo pienillä muutoksilla elintapoihin voi saada merkittäviä terveyshyötyjä!

Monia suomalaisia yleisesti vaivaavia sairauksia on mahdollista ehkäistä ja hoitaa elintavoilla: monipuolisella ja terveellisellä ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla ja tupakoimattomuudella. Jos painoa on jo päässyt kertymään ja esimerkiksi verenpaine ja kolesteroliarvot ovat koholla, maltillinen painon pudottaminen vähentää sairastumisriskiä. Jo muutamankin kilon painonpudotus on terveyden kannalta hyödyllistä.

Muutokset elintapoihin kannattaa tehdä pienin askelin, jotta tulokset olisivat pysyviä, motivaatio säilyy ja liikuntaan liittyvä loukkaantumisriski pienenee. Säännöllisen liikunnan voi aloittaa vaikka lyhyillä kävely- tai pyörälenkeillä – tärkeintä on, että liikunta on itselle mieluista ja sopivan kuormittavaa. Liikunnan terveyshyödyt tekevät siitä erinomaisen lääkkeen monia sairauksia vastaan. Se voi lykätä sairauksien puhkeamista jopa kymmeniä vuosia, helpottaa jo puhjenneen sairauden oireita tai ehkäistä sairauksia kokonaan. Tätä lääkettä ei kannata jättää käyttämättä!

Kaikki liike on liikuntaa, joka kohottaa arkijaksamistasi ja vireystilaasi. Hyötyliikunnan avulla lisäät helposti arkiaktiivisuuttasi.

Kuvat: Jiri Halttunen

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö