Ihmiset ajattelevat usein, että yöuni ei ole tärkeää tai että siitä voi nipistää pois minuutteja saati tunteja ilman, että asialla on merkitystä. Tämä on inhimillistä, sillä työpäivät venyvät usein pitkiksi ja koska työn ulkopuolellakin on elämää, ihmiset haluavat myös nauttia vapaa-ajastaan.
Vapaa-ajan vietto pyrkii venymään aiempaa pitemmäksi ja päättymään yhä myöhemmin. Yhteiskunnan ajankäytön tapa houkuttelee ihmiset valvomaan, viettämään aikaansa ja kuluttamaan rahojaan jatkuvasti lisääntyvien ja erilaistuvien palveluiden parissa, joita tarjotaan iltamyöhään tai aamuvarhaiseen asti. Jotkin palvelut ovat jopa taukoamattomia.
Uni voi häiriintyä liian kiireisestä elämästä, jolloin ei ole aikaa nukkua tarpeeksi. Raivaa tällöin minuuttiaikataulustasi lisää aikaa yöunelle.
Ihminen valitsee tietoisesti haluamansa nukkumaanmenoajan ja pakotettuna tietyn heräämisajan. Nukkumaanmenoaikansa ihminen valitsee siten, että saa vapaa-ajastaan kaiken irti viimeistä minuuttia myöten. Heräämisaikamme määrittyy vasta toissijaisesti ja siten, että aamulla nukumme niin pitkään, kunnes on pakko herätä, jotta ehdimme ajoissa töihin.
Olenko univelkainen?
Iltapainotteinen ajankäyttö verottaa unta ja johtaa univelkaan. Univelka ilmenee vapaapäivinä ylipitkinä yöunina, jolloin korvausunet kuittaavat univelan pois. Kaikki eivät kuitenkaan vapaudu viikon kuluessa kertyneestä univelastaan viikonlopun aikana, vaan univajetta jää jäljelle.

Univelka ja univaje väsyttävät. Väsymys altistaa tapaturmille, koska reaktionopeus on hidastunut ja keskittymiskyky on heikentynyt huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Pitkään jatkuessaan univelka johtaa ylipainon kertymiseen. Univelka rasittaa myös sydäntä ja verisuonia.
Yöuni vaikuttaa myös vastustuskykyymme etenkin loistartuntoja vastaan, uusien aivosolujen syntymiseen ja hermosolujen välisten liitosten kunnossa pysymiseen ja kuona-aineiden poistamiseen.
Riittävällä ja hyvälaatuisella unella on paljon myönteisiä vaikutuksia. Hyvä yöuni parantaa oppimista, muistia, keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta. Se täyttää aivojemme energiavarastoja ja pitää meidät energisenä päivän ajan. Hyvin nukuttu yö myös lisää meissä joustavuutta ja rentoutta.
Uni on herkkä terveysmittari. Arvosta untasi.
Teksti: Timo Partonen, tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kuvat: Jiri Halttunen
Lukuvinkki: Partonen, T. Lisää unta: kiireen lyhyt historia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 2014.