Videoterveiset Miehen tieltä: Aivotkin kaipaavat jumppaa

Aivojen terveydestä ja hyvinvoinnista pitää huolehtia siinä missä muunkin kropan. Terveellisillä elintavoilla ja aivoja aktivoivalla toiminnalla on mahdollista edistää aivoterveyttä ja ennaltaehkäistä muistisairauksien puhkeamista.

Jarmo Karpakan Via Uomo – Miehen tie -projekti etenee hurjaa vauhtia. Maakunnat vaihtuvat lähes lennossa, kun mies askeltaa halki Suomen maan: kävelyurakkansa kuudennen viikon aikana Jarmo ehti siirtyä Keski-Suomen mäkisistä järvimaisemista Pirkanmaalle. Viikko on vierähtänyt upeaa ruskaa ihaillen. Ammattiautoilijoille Jarmo lähettää lämpimät kiitoksensa jalankulkijan huomioimisesta tien päällä.

Tämänviikkoisessa videossaan Jarmo puhuu ikääntyvän miehen terveyden kannalta tärkeästä aiheesta: aivoterveydestä ja muistista. Ikääntyminen ei välttämättä heikennä muistia, vaikka ikä onkin muistisairauksien merkittävin riskitekijä. Uusien asioiden oppiminen saattaa iän myötä vaatia enemmän ponnistelua, mutta aivoja ja tätä kautta muistia voi treenata kuten lihaksiakin. Esimerkiksi ristisanatehtävät ja matemaattiset pulmat, kädentaitojen harjoittaminen ja tanssi ovat mitä oivallisinta aivojumppaa. Myös sosiaalisia verkostoja kannattaa pitää aktiivisesti yllä, koska kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa paitsi piristää mieltä tekee myös hyvää aivoterveydelle.

Lue lisää aivoterveyden editämisestä sekä Alzheimerin taudista.

Kirjoittaja: Jarmo Karpakka

Jarmo Karpakka on liikuntalääketieteen erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja dosentti. Hän jäi eläkkeelle kesällä 2020 tehtyään lähes 30 vuotta kestäneen uran yksityisen ja julkisen terveydenhuollon johtotehtävissä. Via Uomo – Miehen tie oli Jarmon seitsemän viikon mittainen, elo-lokakuussa 2020 suoritettu kävelytempaus Jäämereltä Itämerelle, jolla hän halusi herätellä etenkin yli 50-vuotiaita miehiä pitämään huolta terveydestään: liikkumaan, syömään ja nukkumaan hyvin.

  • Liikkuva aikuinen
  • Opetus ja kulttuuriministeriö
  • Sosiaali- ja terveysministeriö